Kiinteistönhuolto Lyijysen taustalla on yrittäjäperhe kolmannessa sukupolvessa
Lappeenrantalainen Koskimiehen perhe on yrittäjäperhe jo kolmannessa sukupolvessa. Vuodesta 2003 alkaen perheessä on tehty kiinteistöihin liittyvää liiketoimintaa – ostettu kiinteistöjä ja myyty niitä osake kerrallaan. Vuonna 2017 liiketoiminta laajeni myös kiinteistöhuoltoon.
Perheen isä Jari Koskimies on yrittäjäperheestä lähtöisin. Poika Juho Koskimies kulkee isänsä jalanjäljissä, joten yrittäjyys tuntuu olevan perheessä verissä. Juhon tausta on mielenkiintoinen – hän toimi pankkialalla, josta siirtyi kiinteistöliiketoimintaan.
– Vuonna 2017 Juho sanoi, että hän tulee työhön perheemme yritykseen hoitamaan kiinteistöjalostusta ja siihen liittyvää toimintaa. Samana vuonna ostimme Kiinteistönhuolto Lyijysen, joka oli aloittanut toimintansa jo 90-luvun alussa. Siitä lähtien poikani on hoitanut kiinteistöhuollon liiketoiminnan itsenäisesti, ja minä olen antanut tarvittaessa oman näkemykseni liiketoiminnan kehittämiseen vuosien varrella. Tämä roolitus on toiminut meillä hienosti, kertoo isä Jari Koskimies.
– Kauluspaita pankkialalla alkoi ahdistamaan, halusin tehdä enemmän konkreettisia tekoja ja itse asioita. Yrittäjäperheen poikana kipinä yrittämiseen oli kova. Olimme jo kiinteistöalalla ja tuntui luontevalta ottaa siihen kiinteistöhuoltoliiketoiminta mukaan. Tämä on perusliiketoimintaa, mutta todella tärkeää toimintaa kaupunkilaisten ja ympäristön kannalta. Näin Kiinteistönhuolto Lyijynen päätyi meidän omistukseemme, kertoo Juho Koskimies.
Palvelu ja henkilöstön hyvinvointi keskiössä
Työntekijöitä KH Lyijysellä on nyt noin 70 ja tyypillistä sille on pitkät työsuhteet ja sitoutunut henkilökunta. Lyijynen hoitaa pääasiallisesti asuintaloja, mutta myös liikekiinteistöjä Lappeenrannan alueella. Perusajatuksenamme KH Lyijysellä on aina ollut hyvä palvelu. Koskimiehet luonnehtivat liiketoimintaa ihmisten palveluna ja heidän elämänsä helpoksi tekemisenä. Myös henkilöstöön ja sen hyvinvointiin on panostettu aina.
– Henkilöstö on tärkein voimavaramme. Meillä on kiva tehdä töitä, henki on hyvä ja ihmiset ovat palvelualttiita. Olemme ylpeitä paikallisesta asiakaspalvelustamme, jossa on asiakkaillemme tutut numerot. Ja tietenkin minäkin olen aina puhelimen päässä, sanoo Juho Koskimies.
KH Lyijynen osaksi PHM Groupia vuonna 2021
Juho johtaa Kiinteistöhuolto Lyijystä ja isä Jari on toiminut poikansa neuvonantajana ja sparrauskumppanina vuosia. Kun Koskimiehet ostivat KH Lyijysen vuonna 2017, oli sen liikevaihto noin 2,7 miljoonaa euroa. Vuoden 2021 kesäkuussa PHM Group tarjosi mahdollisuutta liittyä mukaan laajentuvaan konserniin, jossa itsenäisten yrittäjien toivottiin jatkavan mukana päivittäisessä liiketoiminnassa antaen oman osaamisensa PHM Groupin kehittämiseksi.
– KH Lyijynen oli kasvanut noin 4,3 miljoonan liikevaihtoon neljän omistusvuotemme aikana, olimme niin sanotusti hioneet timanttia kuluneina vuosina. Omistusaika kehitimme myös KH Lyijysen energiapalvelun, Jari kertoo.
Kesäkuussa 2021 KH Lyijynen myytiin osaksi PHM Groupia. Juho on jatkanut Lyijysen liiketoiminnan johtamista kuten kuluneinakin vuosina ennen PHM Groupiin liittymistä. Vastuualue tosin on kasvanut kattamaan myös alueellista johtamista Kaakkois-Suomessa.
– Kun yrityskauppoja tehdään, myydään usein elämäntyötä ja elämäntyön myyminen on todella iso asia. Moni yrittäjä mahdollisesti miettii, että kun myy kehittämänsä yrityksen, on itsenäisyys menetetty. Voin todeta, että näin ei ole käynyt PHM Groupissa. Olen saanut jatkaa KH Lyijysen johtamista itsenäisesti ja paikallisesti. Olemme hyvässä seurassa, olemme myyneet hyvälle toimijalle ja laittaneet oman yrityksemme kasvamaan hyvään seuraan. Toiminta on ollut selkeää ja suoraviivaista aina kaupanteosta alkaen. Kaupantekoprosessissa ja sen jälkeen sovitut asiat ovat pitäneet eikä epävarmuutta ole ollut. Lisäksi olen tyytyväinen siihen, että iso omistaja tarjoaa ihan erilaiset mahdollisuudet kehittää omaa osaamistaan ja kasvaa organisaation mukana vaativimpiin tehtäviin, sanoo Juho Koskimies.
PHM Groupin tuki näkyy asiakkaalle saakka
KH Lyijysellä liittyminen PHM Groupiin on tuonut muun muassa parantanut toimitusvarmuutta ja laajentanut kalustosaatavuutta muiden lähellä sijaitsevien yksiköiden kautta. Suuren tuella esimerkiksi hankinta on luotettavaa maailmalla vallitsevasta komponenttipulasta huolimatta. Myös järjestelmäkehitys ja vastuullisuuden kehittäminen on ollut laajempaa ja määrätietoisempaa kuin pienessä yksittäisessä yrityksessä.
– Tulevaisuudessa tärkeämpänä on digipuolen ja palvelukanavien kehittäminen. Saamme tästä myös kilpailuetua paikallisille toimijoille. Osana isompaa kokonaisuutta tulemme saamaan palikoita tähänkin. PHM Groupin tuella isot ongelmat on helpompi ratkaista, kun saa emoyhtiöstä vipuvartta – enää ei tarvitse miettiä yksin ratkaisuja. Arvostan todella paljon sitä, että voin jakaa muiden entisten yrittäjien kanssa kokemuksia ja osaamista sekä saan vertaistukea, siitä hyötyvät kaikki osapuolet. PHM-perheessä on syntynyt ystävyyssuhteista ja tuki on iso, päättää Juho Koskimies.